Luminorsu, humanoidi ja muutama muu kolossaalinen tykkylumipuu

Kuluvan talven ennätyksellinen tykkylumen määrä on aiheuttanut harmia ja iloa.  Pohjois-Karjala kärsi tykyn takia pahoista sähkökatkoista joulun aikaan. Luontoretkeilijöille tykkymaisemat ovat tarjonneet uskomattomia elämyksiä.

Pääsin pariviikkoa sitten Kuusamossa Konttaisella ja Posiolla Riisitunturissa kuvaamaan tykkyä. Todella hienoa oli. Lunta oli puissa niin paljon, että määrää oli vaikea uskoa todeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jokaisen Kuusamossa matkaavan kannattaa kokea auringonlaskun taika Konttaiselta.

Konttaisella kävin pari kertaa. Ensin perheen kanssa ihailemassa auringonlaskua ja toisena iltana myöhemmällä valomaalailemassa lumen luomuksia. Kumpikin ilta oli ainutkertainen. Näköala Kuusamon metsien yli auringonlaskuun aukeaa Konttaisen jyrkältä rinteeltä mahtavasti. Iltayö yksin lumen painon alla natisevien puiden keskellä oli myös unohtumaton kokemus.

Poikkesimme Riisitunturin kansallispuistoon koiravaljakolla. Elämys oli melkoinen. Koirat vetivät valjakkoa vauhdilla hiljaisten tykkylumipuiden keskellä. Uusi monumentaalinen maisema avautui jokaisen mutkan takaa. Henkeäsalpaavan kaunista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koiravaljakolla kansallispuistoon. Kuva Helmeri Hintsa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vasemmalla oleva puu lienee ufojen tuoma? Kuva Helmeri Hintsa.

Lisää tykkylunta huomenna julkaistavassa jutussa: Lumikuvauksen lumoissa -Ideoita ilmeikkäisiin talvikuviin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s