Suopursu loihtii kesäisen ja vahvan tuoksumaailman metsäpoluille. Minussa suopursujen tuoksu herättää kansallisromanttisen tunteen. Sama aromi on huumannut Suomen metsissä jo satoja vuosia. Suopursun eteeristen öljyjen vahva tuoksu ympäröi suolla kulkijan. Ummistan silmäni. Hengitän sisääni suopursun villiä voimaa. Suopursuparfyymi valloittaa hajuaistini. Olo on ikiaikainen. Tuoksuelämys on koukuttava. En voi saada tätä liikaa.
Suopursuja Lehtimäellä heinäkuun alussa 2017.
Voimakkaan tuoksunsa lisäksi suopursu on näyttävä kasvi. Sen vankka varsi nousee sammaleesta vahvana kuin puu. Kukinto näyttää suuren ilotulitusraketin räjähdyskuvion pienoismallilta.
Suopursu kurkottaa korkealle Seinäjoen Karvasuolla kesäkuun 2017 lopussa. Kuva on otettu noin kello 22.00, aurinko paistaa hyvin alhaalta.
Suopursuista saa huikeita kuvia kasvupaikoillaan. Hienon yksilön sattuessa kohdalle kannattaa kokeilla makrokuvia. Läheltä suopursun värit ja kukinto ovat todella kauniita.
Suopursuja ja komeita pahkoja puussa.
Testikuvia OM-D E-M1 Mark II -kameralla, loittorenkaalla + Panasonicin 14-140 MM objektiivilla. Tarkennus ei onnistunut, mutta kuvasta saa käsityksen Suopursun makrokuvausmahdollisuuksista.
Suopursu kesäyön auringossa Karvasuolla Seinäjoella. Suopursua on käytetty pitkään hyötykasvina. Elias Lönnrot kirjoitti vuonna 1860, että suopursun ”keitevesi karkoittaa syöpäläiset eläimistä ja sioista, kun heitä sillä pestään, niin myös luteet vuoteista”. Nykyisin kasvista valmistetaan esimerkiksi tippoja, joiden mainostetaan auttavan käyttäjänsä vapautumaan ongelmien suosta.
Jokainen putousten kuvausreissu on minulle huippuhetki. Odotan ja valmistaudun putousretkelle huolellisesti sekä ajan kanssa. Kutkuttava odotus alkaa yleensä jo viikkoja ennen putoukselle lähtöä. Erityisesti ensimmäistä kertaa jollekin putoukselle meneminen on jännittävä hetki ja mielessä pyörii kysymyksiä. Kuinka paljon vettä joessa on, onko paikalla muita ihmisiä, minkälaiseksi sää muodostuu? Putouksen ääreen päästyäni rauhoitun. Virtaava vesi täyttää mieleni ja aika tuntuu pysähtyvän. Voisin jäädä ihailemaan putousta kuin putousta kuinka pitkäksi aikaa tahansa.
Toivon voivani vesiputouskuvilla välittää blogin seuraajille edes osan niistä tunteista, joita putoukset ovat minussa synnyttäneet. Toivottavasti tämä juttu innostaa katselemaan vesiputouksia uusin silmin ja uusista kuvakulmista!
Kameran suljinajasta päättäminen on tärkein valinta putousten kuvaamisessa. Kuvaaja voi valita kahdesta ”päävaihtoehdosta”. Ensimmäinen on pysäyttää veden liike nopealla suljinajalla (1/1000 ja siitä ylöspäin). Tätä kannattaa hyödyntää etenkin voimakkaissa virtauksissa, joissa esiintyy isoja pärskeitä. Nopea suljinaika varsinkin yhdessä pidemmän polttovälin (esim 100 mm) kanssa mahdollistaa pienten yksityiskohtien esiin nostamisen putouskuvasta, jossa on paljon sisältöä. Pidempi polttoväli mahdollistaa kuvaamisen kauempaa. Kuvaajan ei tarvitse kahlata (joskus hyvinkin) kivistä, liukasta ja epätasaista pohjaa pitkin kovassa virtauksessa.
Toinen ja oma suosikkivaihtoehtoni on käyttää huomattavasti pidempiä suljinaikoja. Pidempi suljinaika tekee vedestä samettista. Ilmiötä kutsutaan blurraantumiseksi. Isoja ja voimakkaita putouksia kuvattaessa sopivaa suljinaikaa voi lähteä etsimään sekunnin kieppeiltä. Pienempien putouksien kuvaamisessa sopiva aika on usein 1-5 sekuntia. Alla kuvasarjat eri valotusajoilla Härkähon koskelta ja Strömbergin koskelta.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Hyvin pitkä valotus, esimerkiksi 10 sekuntia saa ison putouksen näyttämään jättimäiseltä blurrimuodostelmalta. Jos putouksen edessä on allas tai suvanto, voi siitä saada hyvin pitkällä valotuksella esiin pyörteitä, joita silmä ei hahmota lyhyillä valotuksella otetuista kuvista. Kannattaa siis kokeilla pitkää valotusta paikoissa, joissa vesi putoaa altaaseen. Esimerkiksi Puolangan Hepokönkäällä putouksen kanssa samaan altaaseen laskee pieni oja. Tällaisia erisuuntaisia virtauksia ei saa näkyville ilman hyvin pitkää valotusta. KitkajoenMyllykosken alasuvanto on monissa matkailuesitteissä kuvattu noin minuutin valotusajalla, kuten alla. Muista varmistaa etukäteen kamerastasi kuinka pitkäksi valotusajan saa säädettyä. Usein maksimiarvo on 30 sekuntia. Tämä ei välttämättä riitä ison altaan pyörteen kuvaamiseen. Pystyt käyttämään pidempää valotusaikaa erillisellä kaukosäätimellä tai lataamalla remote -sovelluksen puhelimeesi.
Kitkajoen Myllykosken alajuoksun suvanto 60 sekunnin valotuksella.
Liian pitkä valotusaika väärässä tilanteessa saa veden näyttämään maitomaiselta mössöltä. Kuva ei välttämättä ylivalotu (pala puhki) mutta yhteen kohtaan piirtyy niin paljon infoa, ettei vedestä enää hahmotu mitään muotoja.
Toinen pitkien valotusaikojen huono puoli on, että vesiputousten ympärillä olevien puiden, erityisesti lehtipuiden, terävyys heikkenee. Lehtien heiluminen näkyy kuvissa kuin kamera olisi heilahtanut kuvaa otettaessa. Terävyyden heikentymistä voi minimoida kuvaamalla mahdollisimman tyynellä säällä. Jotkut vesiputouskuvaajat ovat ratkaisseet ongelman ottamalla kaksi otosta eri valotusajoilla ja yhdistämällä nämä kuvankäsittelyohjelmalla. Monivalotukseksi kutsuttu tapa on kaikkein varmin tapa, mutta en ole ainakaan vielä itse siirtynyt sen käyttöön. Monivalotus on useimmissa kuvauskilpailuissa kielletty toimintatapa.
ISO -arvoksi kannattaa säätää pienin mahdollinen, kuten ISO125. ISO -arvoa kasvatettaessa kohina kuvissa lisääntyy nopeasti. Varsinkaan pitkillä valotusajoilla ISO -arvo ei ole olennainen asia vesiputouksia kuvattaessa.
Hyväksi perusaukoksi vesiputouksille olen todennut f7-11 (Panasonic GX7 ja Lumix 20 mm objektiivi sekä Sony Alpha A7 Mark II ja 28 mm objektiivi). Nykyisellä Olympus OM-D E-M1 Mark II -kameralla en ole vielä juurikaan kuvannut putouksia, mutta odotan todella paljon pääseväni uuden Olympuksen kanssa putouksille.
Vesiputouskuvaaja tarvitsee ainakin yhden laajakulmaisen objektiivin. Monet putoukset Suomessa sijaitsevat paikoissa, joissa toimiva kuvausmatka on kohtuullisen lyhyt. Ilman laajakulmaista objektiivia kuvaan ei saa sopimaan kaikkea mitä haluaisi. Lisäksi vesiputouksilla matkan pidentyessä lisääntyvät yleensä oksat ja muut kuvattavan kohteen eteen tulevat esteet joen rannoilla. Hankin itse ahtaita paikkoja varten kalansilmälisäkkeen Olympyksen Tough TG-4 kameraan. Todella laajan kuvakulman lisäksi se on vettä kestävä. Tämä mahdollistaa kuvaamisen niin, että osa kuva-alasta on veden alla.
Kyröskosken valtavan putouksen katselutasanne sijaitsee aivan putouksen vieressä. Koko putouksen saaminen samaan kuvaan voisi onnistua kalansilmäobjektiivilla. Oheinen kuva Panasonic GX7 ja 20 mm objektiivi.
Aukon valinta on kuvaajan henkilökohtainen asia: haluaako tallentaa putouksen terävänä ympäristöineen vai nostaa putouskuvasta esille jotain kohtia, jotka toistuvat muita terävämpinä. Myös tarkennusalue on kuvaajan mieltymysten mukaan valittavissa. Manuaalitarkennusta käytettäessä olen todennut hyväksi tavaksi tarkentaa putouksen vieressä sijaitsevaan asiaan, esimerkiksi pensaaseen tai puuhun.
Välineet
1) Jalusta. Pitkä suljinaika tuo mukanansa pari vaatimusta. Kun kuvanvakaaja ei enää kykene pitämään ympäröivää maisemaa vakaana, pitää käyttää jalustaa. Hyvä jalusta on tukeva, kestää vettä, eikä kaadu virtauksessa. Pidän itse jalustan säätönopeutta ja monipuolisuutta tärkeänä. Nopeus on paljon kiinni lukkojen, kierteiden/jenkatappien ja kahvojen/vipstaakien laadusta. Vesiputouksia kuvataan usein virtaavassa vedessä. Saappaiden alla on mukuraisia, liukkaita kiviä. Sääsket ja mäkärät syövät ja hiki virtaa. Juuri kun kameran säädöt ovat kohdillaan, pitääkin paikkaa siirtää 40 senttiä. Jos jalusta ei tässä tilanteessa säädy nopeasti uuteen asentoon, saattaa innostus kuvaamiseen lopahtaa äkkiä. Asiantunteva valokuvakauppa osaa neuvoa jalustankin valinnassa. Seinäjoen Foto-Forman suosittelema Manfrotton jalusta on toiminut minun käytössäni erittäin hyvin.
2) Suotimet. Toinen vaatimus liittyy valon määrään. Etenkin kirkkaassa auringonvalossa alhaisin herkkyys (ISO) ja pienin aukko (f) eivät enää riitä pidentämään suljinaikaa tarpeeksi. Kuva palaa puhki vaikka aukoksi valitsee f22. Tilanteen pelastaa harmaasuodin eli ND-suodin.
Harmaasuotimia on saatavana sekä kiinteällä että säädettävällä tummennuksella. Lievempien harmaasuotimien (ND2-8) kanssa voi kuvata täysin normaalisti, kuten ilman suodinta, riippuen toki objektiivista. Tummemmilla suotimilla, kuten ND400, ei pysty tarkentamaan, koska kamerasta ei näe läpi. Manuaalinen tarkennus on tehtävä ensin ja lisättävä suodin sitten paikoilleen. Edellä mainittujen väliin osuvilla suotimilla, kuten ND64, tarkennuksen voi tehdä kameran automaattiasetustoiminnolla ja kääntää sitten manuaalille ennen kuvan ottamista. Käytän itse kesäaikaan pääosin Hoyan ND64 -suodinta päivällä otetuissa vesiputouskuvissa. Varhain keväällä ja syksyllä suotimeksi riittää useimmiten ND8. Kamerarepusta löytyy myös aina säädettävä ND4-400 suodin.
Pyöröpolarisaatiosuodin oli monelle luontokuvaajalle pitkään välttämätön työkalu. Suodin vähentää heijastuksia/heijastunutta valoa ja lisää kontrastia. Nykyisin RAW-kuvia kuvattaessa edellä mainittuja ominaisuuksia voidaan säätää jälkikäteen tietokoneella.
Oma kokemukseni perustuu Hoyan pyöröpolarisaatiosuotimeen. Pyöröpolarisaatiosuotimesta hyötyy varmasti, jos haluaa kuvata putousta niin, että kuvan etualalla veden alla kivet ja muut pohjan muodot näkyvät pinnan läpi. Pyöröpolarisaatiosuotimella saa myös vähennettyä utuisuutta putouksilla, joissa alajuoksussa kuvataan sumun seassa. Alla olevista kuvapareista Katikankanjonista näkyy pyöröpolarisaatiosuotimen vahvuus veden läpi kuvatessa.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
UV-suodin ei periaatteessa muuta kuvaa mitenkään. Käytän UV-suodinta putouksilla, joissa putoava vesi aiheuttaa putouksen alajuoksulle voimakkaan sumun. UV-suotimen paikallaan ollessa voi rauhassa säätää kameraa ja ottaa testikuvia ilman pelkoa vesipisaroista objektiivissa sekä kuvassa. Kun säädöt ovat kunnossa, UV-suodin pois ja varsinaista kuvaa ottamaan!
3) Vastavalosuoja on pakollinen vesiputousten kuvaajan lisävaruste. Se vähentää tehokkaasti auringon aiheuttamia heijastuksia, lisää kontrastia ja suojaa linssiä pisaroilta.
4) Kosteussuojat. Vesiputouskuvaajan on varauduttava hyvään vesieristykseen. Putouksesta alas syöksyvä vesi lisää ilman kosteutta todella paljon, varsinkin jos vesi tippuu suoraan kallion päälle. Tällainen putous on esimerkiksi Juveninkoski Jämsässä. Lapissa sään vaihtelu saattaa yllättää, sadekuuro voi muodostua hyvinkin nopeasti. Sekä kameralaukku että kamera on suojattava riittävästi. Käytän itse raincover -suojaa Sonyn järkkärissä. Kamerarepussa on sisäänrakennettu ulosvedettävä suojapussi.
Kaiken varalle on aina mukana Olympuksen tough TG-4 pokkari, joka kestää vettä 15 metrin syvyyteen asti. Kännyköiden vesitiiviyden kanssa kannattaa olla varovainen. Hajotin yhden Sonyn Xperia puhelimen Kalmakurjenkosken putouksella. Vaikka kännykän luvataan kestävän vettä esimerkiksi 5 metrin syvyyteen, voi virtaus putouksella olla niin kova, että pintavedessäkin paine muodostuu puhelimelle liian suureksi. Osa putouskuvaajista kuljettaa mukanaan keittämätöntä riisiä isossa minigrip -pussissa. Rutikuiva riisi imee hyvin kosteutta ja on pelastanut monia kännyköitä sekä kameroita.
Hyvilläkin suojavälineillä kuvattaessa linssin pintaan osuu putouksilla aika-ajoin pisaroita. Linssi kannattaa tarkastaa usein, ettei vesipisko pilaa muuten täydellistä kuvaa. Linssin putsaamiseen soveltuvia mikrokuituliinoja on oltava mukana.
5) Muut varusteet. Vaatteisiin ja kenkiin kannattaa panostaa. Olin kerran Pornaisten Lahankoskella vanhoilla saappailla, jotka pitivät kyllä vettä, mutta pohjat olivat sileät. Kävelin mielestäni varovasti putouksen alajuoksun kiviä pitkin mutta yhtäkkiä jalat lähtivät alta. Kuvaajan reflekseillä kamera niin ylös kun saa ja mies kyljelleen kivien päälle. Kylki oli mustana viikon, mutta kamera säilyi ehjänä.
Kuusamon putouksia talvella kuvattaessa kannattaa laittaa jalkaan laittaa nastalliset kengät. Riippusillat ja kanjonien portaat ovat usein todella liukkaita. Jotkut putoukset ovat varsinaisia hyönteismagneetteja. Esimerkiksi Kurun Kettuojan Jylhänkosken putoukselle kannattaa ehdottomasti varata hyönteissuoja päähän.
Sää, vuodenaika ja vuorokauden aika
Vesiputousten kuvaaminen onnistuu pääsääntöisesti parhaiten auringonlaskun ja -nousun aikoihin. Pilvinen poutasää on vesiputouskuvaajalle lottovoitto. Tuolloin vältytään suoran auringonvalon aiheuttamilta heijastuksilta ja valotusaikoja on helpompi pidentää kuin auringonpaisteella.
Edellisessä luvussa esitellyillä suotimilla voidaan keskipäivälläkin saada hyviä kuvia. Keskipäivällä ei ole riskiä sille, että joutuu kuvaamaan suoraan vastavaloon, koska aurinko paistaa ylhäältä. Myös varjot ovat lyhyimmillään, mikä helpottaa kuvaamista silloin, jos putous on notkelmassa tai muussa varjoisessa paikassa.
Vesiputoukset näyttävät parhaalta runsaan veden aikaan keväällä ja sateiden jälkeen. Keväisin putouksilta on löydettävissä virtauksia, joita ei kesän kuivilla ilmoilla ole. Varhain keväällä putousten ympäristö näyttää karulta. Värejä on niukasti ja puut ovat lehdettömiä. Ideaalia kalenteripäivää putousten kuvaamiseen ei ole, koska keväät ovat erilaisia.
Vihreäksi sammaloituneet kivet ovat parhaimmillaan erinomaisia kuvattavia. Joillakin putouksilla ja erityisesti säännellyillä koskilla vedenmäärän nopean laskun jälkeen kivien sammaleet ovat hyvin tumman vihreitä, lähes mustia. Vedenmäärässä on myös niin suuria jokikohtaisia eroja, että optimaalisen kuvausajankohdan löytäminen vaatii usein useamman reissun.
Lopuksi
Suomessa on paljon kauniita vesiputouksia. Löydät lähimmät putoukset helpoiten suomenvesiputoukset.fi nettisivustolta. Kamera mukaan ja kuvaamaan!
Kiitos kommenteista Jussi Laineelle ja Antti Hintsalle.
Kuvakulmilta löydät vesiputouskuvia alle listatuilta putouksilta:
Seinäjoen Kyrkösjärvellä eli Kyrkkärillä jäät löivät rannalle aaltojen tapaan. Rannalle muodustui tällä viikolla 0,5-1,0 metrin korkuisia jääseinämiä. Noustessaan jää oli puskenut ylös turvelauttoja ja puukarahkoita. Muutama vene näytti myös olevan vaarassa jäädä jään alle.
Mahtava ulkoilupäivä! Krista Pärmäkoski muutti päivän värit entistä sinivalkoisimmiksi hiihtämällä MM-hopeaa Lahdessa. Kuvien veneet lepäsivät lumen alla Seinäjoen Kyrkösjärvellä tänään aamupäivällä.
Poikkesimme alkuviikolla lasten kanssa Oulangan kansallispuistossa. Valitsimme kansallispuistopäiväksi sääennusteen perusteella Kuusamon lomareissumme leudoimman päivän. Lunta oli vähän ja reittien tasaiset osuudet hyvässä kunnossa. Jäiset portaat ja sillat olivat nastakengillä kohtuullisen helposti kuljettavissa.
4-vuotias tyttäremme nauroi pulkassa lähes koko ajan Oulanka BaseCampilta Myllykoskelle. Myllykoskellahän kieltäytyi ensin tulemasta riippusillalle, kunnes sain maaniteltua hänet syliin ja Kitkajoenyli. Parin tunnin päästä palattuamme takaisin sillan kohdalle, hän halusi kävellä itse yli äitinsä käsipuolessa. Harvoin olen nähnyt hänen kasvojaan yhtä voitonriemuisina kuin onnistuneen joen ylityksen jälkeen.
Myllykoski riippusillalta kuvattuna.
11-vuotiaan urheilijapojan kanssa talvisessa Oulangassa kulkeminen ei aiheuta haasteita, jos vaan oma kunto kestää. 4-vuotiaan kanssa runsaat korkeuserot pakottavat tutkimaan luontoa lyhyemmällä matkalla. Kuljimme Aallokkokoskelleyhdessä, mistä jatkoin pojan kanssa eteenpäin Jyrävälle. Vaimo jäi nuoremman lapsen kanssa ”kulkemaan hitaammin” eli ratsastamaan kaatuneilla puunrungoilla ja valokuvaamaan naavaa.
Poutainen ja riittävän lämmin sää helpottaa huomattavasti kansallispuistovierailuita päiväkoti-ikäisten lasten kanssa.
Matkaopassarja Lonely Planet nosti viime vuonna Oulangan Euroopan luontokohteiden TOP9-listalle. Aiemmin Brittilehti Guardian valitsi Oulangan 10 parhaan Eurooppalaisen kansallispuiston joukkoon ja Daily Mail 11 suostuimman joukkoon.
Oulangan palkittua kauneutta voi ihailla lastenkin kanssa. Talvella vaatetus ja eväät kannattaa suunnitella huolella, eikä matkaa kannata ainakaan 4-vuotiaan kanssa suunnitella liian pitkäksi. Edellistalvena kävimme lasten kanssa Kiutakönkäällä, tuolloin pakkanen oli turhan kova varsinkin pulkassa istuvalle pienemmälle lapselle. Nyt päivä oli lapsille mieluisa ja jäi positiivisena mieleen.
Koski myllyn portailta kuvattuna. Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen hydrologisen toimiston vuonna 1911 julkaisemassa Suomen tärkeimpien koskien luettelossa mainitaan peräti 110 Myllykoskea, Myllypaikkaa tai koskea jonka nimestä mylly muodostaa osan.
Omaan muistiini porautui erityisesti jälleen yksi vesiputouskeikka poikani kanssa ja tytär katselemassa koskikaraa Myllykoskella. Pieni ihminen ja suuri koski toivat yhdessä tunteet vahvasti pintaan. Kitkajoen koskien äärellä kunnioitus luonnon voimaa kohtaan kasvaa, vaikka olisi liikkeellä yksin. Nyt oman tyttären ihaillessa hyisestä virrasta ruokaa sukeltavaa lintua olin enemmän kuin tyytyväinen.
Kuusamon Konttainen lienee yksi Suomen suosituimpia tykkylumen kuvauspaikkoja. Vaaran päällä puut ovat paksussa jäässä, vaikka nousun alussa ilmiötä olisikin vaikea uskoa. Viime talvena nousin vaaralle umpihangessa. Vasta satanut puuterilumi ei kantanut lumikenkiä. Tänään ylös asti pääsi kovaksi tampattua polkua pitkin, jota olisi voinut kävellä vaikka lenkkareilla.
Viime vuoden tammikuun määriä tykkylunta ei Konttaisella ollut. Ilma oli pilvinen, mutta hetken aikaa pilvien lomasta paistanut aurinko sykähdytti. Tällaista valoa on vaikea muualta löytää. Ympärillä pelkkää valkoista värjättynä vaalean keltaisella ja lopuksi oranssilla. Kannatti taas kiivetä.
Seinäjoen Kyrkösjärven pohjoisosan itärannalle muodostui alkuviikolla upeita jäätaideteoksia. Kova tuuli nostatti aallokon, jonka pärskeet jäätyivät pakkasessa kivien ja kasvien päälle. Tämän jutun kuvat on otettu eilen ja tänään.
Viime talvena vastaavanlainen keli osui joulukuun loppuun, jolloin järven eteläosakin oli vielä sula. Tuon myrskyn jälkeisiä auringonlaskukuvia löydät täältä.
Leivonmäen kansallispuisto on erinomainen virkistyspaikka Joutsassa. Puistosta löytyy kaunista koskimaisemaa, suota ja ainutlaatuinen hiekkaharjusta muodostuva niemi. Pari syyspäivää kului puistossa mukavasti, vaikka vettä satoi välillä melko reippaasti.
Koskikaran -kierroksen maisemia.
Rutajoki
Rutajoki
Korvenkoski Rutajoessa.
Rutajokeen laskeva pikkupuro.
Rutajoen lähiympäristön vihreyttä.
Valkokärpäsieni Rutajärven kupeessa.
Lintuniemen nuotiopaikalla.
Rutajoki
Puiston pohjoisosassa sijaitseva Rutajoki on pieni ja osittain hyvin jyrkästi laskeva. Joen ehdottomasti näyttävin kohta on Rutalahdessa sijaitseva Korvenkoski. Tsekkaa myös alkukesällä otetut kuvat ja video Rutajoelta.
Joutsniemi
Joutsniemi on Rutajärven kahteen osaan halkaiseva noin 1,5 kilometriä pitkä hiekkaharju. Harjun pituutta ja kapeutta on mahdoton käsittää muuten kuin paikan päällä. Kävelimme Joutsniemeen Selänpohjan parkkipaikalta. Matka taittui mukavasti kangasmetsässä hienoja järvenrantanäkymiä ja siirtolohkareita ihaillen. Joutsniemelle tultaessa tuntuu ensin siltä, että nyt vain käännytään ja vaihdetaan hieman kävelysuuntaa järven muotoa myötäillen. Jo muutaman sadan metrin päässä odottaa yllätys, vettä on molemmilla puolilla ja kapea sekä korkea harju jatkuu eteenpäin.
Pääosin harjun päällä kulkeva polku tarjoaa upeat näköälat joka suuntaan. Sateesta johtuen otin mukaan vain kameran. Jalustat ja oheistarvikkeet jäivät autoon. Kuvasin kantojen päältä muutamia panoramakuvia, joista näkee parhaiten millaisesta luonnonmuodostelmasta Joutsniemessä on kyse. Erittäin kostea sää vei parhaan terävyyden kuvista, mutta komea paikka sateesta huolimatta.
Rutajärven vesi on kirkasta, jos aikoo kuvata rantakuvia kannattaa varata mukaan polarisaatiosuodin. Suotimella rantojen kirkkaiden vesien kätkemät kivet ja pohjan muodot voi vangita kuviin ilman häiritseviä vedenpinnan heijastuksia.
kuvakulmilla.com 