Pitkälle, nopeasti ja tarkasti –Olympus 300 MM on teleobjektiivien kermaa

Kuvakulmilla testasi Olympus M.ZUIKO digital ed 300 mm 1:4 PRO -objektiivin. Kuvasin objektiivilla lintuja vesistöjen äärellä, ohi kiitäviä ralliautoja hiekkatien reunalla sekä katuradalla, vauhdikasta futista katsomosta stadionilla, Torisevan rotkojärveä, Merenkurkun saariston luontoa sekä muutamia henkilökuvia.

Pyrin testin aikana selvittämään onko Olympuksen 300 millinen niin vakuuttava ja kaikkea sitä mitä  valmistaja lupaa: Tiiviisiin kuoriin pakattua huippulasia. Viimeisintä tekniikkaa. Erinomainen yhteensopivuus uuden Olympus OM-D E-M1 Mark II –kameran kanssa.

Pitkälle

Teleobjektiivit ovat perinteisesti olleet kalliita, isoja ja painavia. Tuhdit ominaisuudet ovat mahdollistaneet pitkän kuvausmatkan. Elektroniikka on kehittynyt viime vuosina huikeaa vauhtia. Teleobjektiiveja ei ole kuitenkaan pystytty korvaamaan digitekniikalla. Esimerkiksi Nokia nosti monsterikamerapuhelimeksi nimetyssä 1020-mallissa megapikseleiden määrän 41:een. Laitetta myytiin aikanaan settinä, joka toimitettiin pitkää objektiivia muistuttavassa paketissa.

Nokian tavoitteena oli saada aikaan kuvia, joista voi rajata pieniä alueita tai zoomata ilman pitkää objektiivia kuvanlaadun heikkenemättä.  Kamera oli kuitenkin hidas. Liikkuvan kohteen kuvaaminen oli haastavaa. Nokiakaan ei onnistunut selättämään objektiivin lyhentämishaastetta.

Kaukaa kuvatakseen on yhä käytettävä linssiä, joka suurentaa kiikareiden tapaan kameran kennolle tallentuvaa kuvaa enemmän kuin lyhyempi objektiivi. Olympuksen objektiivi vastaa kaukokaipuuseen. 300 millin polttovälillä voi kuvata hyvin kaukaa, mutta kapealta kuva-alalta. Täyden kennon (kinokoon) kameroissa tarvittaisiin peräti 600 millin objektiivi vastaavan polttovälin saavuttamiseksi. Näihin verrattuna Olympus on helppo napata mukaan.

Kuvasin Veikkausliigaa SJK – KUPS ottelussa. Istuin sivukatsomossa puolivälistä toisen maalin suuntaan. Hämmästyksekseni lähempi maali oli jopa liian lähellä. Koko maalia ei saanut sopimaan kuvaan. Totuttelun jälkeen totesin futiksen kuvaamisen todella mielenkiintoiseksi. 300 millisellä pystyy vangitsemaan pelaajien ilmeitä, joita ei näe paljaalla silmällä. Futiksesta saa lähikuvia mistä päin tahansa Seinäjoen stadionia omalta paikaltaan liikkumatta.

Nopeasti

Testasin Olympuksen 300 millistä OM-D E-M1 Mark II –kameralla. Sen huippuunsaviritetty tarkennusjärjestelmä yhdessä pitkän putken kanssa on kaikkien nopeasti liikkuvaa kohdetta kuvaavien unelmayhdistelmä. Toistaiseksi en ole löytänyt linssille liian vauhdikasta kohdetta. Jyväskylän Neste-rallissa kuvasin sekä tienpinnan tasolta että nosturista.

Tarkasti

Lintujen kuvaus ei ole aikaisemmin kuulunut kuvausrepertuaariini. Ripeä 300-millinen muutti tapani nähdä linnut. Ne tulivat lähemmäs ja yksityiskohtaisiksi.

Jalkapallomatsissa käytin automaattitarkennusta. Mark II:n tarkennus toimi pommin varmasti yksiin linssin kanssa. Kaikki kuvat tarkentuivat pelaajiin, ei taustaan tai muualle.

Olympuksen kameranrungon erinomainen vakaaja toimii yhdessä objektiivin oman vakaajan kanssa. Tuplavakautus mahdollistaa tarkat kuvat käsivaralta. Kahden vakaajaan yhteistyö tuotti teräviä kuvia jopa liikkuvasta moottoriveneestä merellä. Seinäjoen Vauhtiajoissa kuvasin ilmapatjan päältä Legends-autojen A-finaalia. Kuvista tuli erinomaisia ja videostakin objektiivin millimäärään nähden ihmeen hyvä kuvaajan epävakaasta alustasta huolimatta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vauhtiajot 2017.

Olympuksen Youtube-kanavalta löytyy mielenkiintoinen video 5-Axis Sync IS -vakausjärjestelmästä.

Onko se hintansa väärti?

Kolmisatasen Olympuksen jokainen milli on laadukas. Objektiivi tekee minkä lupaa. Se on kallis, mutta myös yksi parhaista mikrojärkkäreiden linsseistä. Objektiivia on myyty pari vuotta. Linssi näyttäisi pitävän hintansa käytettynä kohtuullisen hyvin. Käytettyjä myydään noin parilla tuhannella eurolla. Uudesta joutuu pulittamaan lähes 2700 euroa.

Objektiivi on jämäkkä ja helppokäyttöinen. Vaihto manuaalista automaattitarkennukseen onnistuu silmänräpäyksessä. Kiinteä vastavalosuoja on kätevä ja mahdoton unohtaa kotiin.

Olen itse otettu objektiivin kuvanlaadusta. Mikrojärkkärilläkin voi nyt kuvata nopeaa liikettä kaukaa. Tuplavakautus tuo nautintoa kuvaamiseen. Jalkapalloa ja kilpa-autoja kuvatessa päästelin käsivaralta menemään. Jälki on poikkeuksetta tarkkaa.

Hankin oman objektiivini Foto-Formasta. Kävimme viimeisinä kesälomapäivinä perheeni kanssa Seinäjoen keskustassa. Vaimo ja tyttö menivät kirppikselle. Lompsin pojan kanssa kameraliikkeeseen. Ajattelin käyväni katsomassa myyntiin tullutta käytettyä linssiä. Toisin kävi. Jämäkkä Olympus tarttui mukaan ja on jatkossa aina matkassa kuvausreissuilla. Minulle kolmisatasesta tuli ”game changer –linssi” ainakin lintukuvauksessa. Aiemmin en jaksanut kiinnostua linnuista mutta nyt yllätän itseni suunnittelemasta lintukuvausreissuja tämän tästä.

Mahtava moottoriurheilupäivä Vauhtiajoissa

Vauhtiajolauantai tarjosi harvinaisen laajan moottoriurheilumenun. Radalla kilpailtiin useissa luokissa. Mukana oli Drifting ja muita näytöslajeja. Stunts Freaks teamin esitys, lentonäytös ja FMX Freestyle show monipuolistivat päivän antia. Nähtävää riitti joka minuutille. Hienosti järjestetty Vauhtiajopäivä!

Tsekkaa myös muut kuvat Stunts Freaks teamista  Driftingkuvia löytyy vuoden 2015 Vauhtiajoista ja samalta vuodelta Lapualta.

 

BIG SPEEDS AND JUMPS AT THE NESTE RALLY FINLAND

Käväistiin aamulla katsomassa Neste Rally Finlandissa Jukojärven erikoiskokeella. Erikoiskokeen alku oli täysin uutta tietä, mihin sisältyi myös yksi todella iso hyppyri. Osa kuskeista uskalsi ajaa hyppyriin varsin kovaa, erityisesti Sebastian Ogier hyppäsi todella korkealle. Olimme hyvällä katselupaikalla, mutta muutavat männyt tekivät kuvaamisesta haastavaa. Kannattaa katsoa myös YLE Keski-Suomen tosi hyvä kuvat.

Big jump Neste Rally Finland Tero Hintsa
Sebastian Ogier ja hänen autonsa varjo.
P1240979 web
Auto puiden raameissa.
Big jump Neste Rally Finland Tero Hintsa
Renkaat koetuksella?
Big jump Neste Rally Finland Tero Hintsa
Mini tulee puun takaa.
Drirfting Vauhtiajot Tero Hintsa

DRIFTING UNDER THE SKY OF THE SEINÄJOKI CITY

Vauhtiajoen katuradalla oli jälleen tauko-ohjelmassa drirftingnäytös. Näytökset ovat tosi hyvä tauko-ohjelma vauhtiajoilla, vaikka varsinaista kisaa ei saadakaan kisapäiviin sopimaan. Seinäjoella järjestetään Driftingin SM-osakilpailu 22.8.2015.

Drirfting Vauhtiajot Tero Hintsa
Savu ja pilvet sopivat hyvin yhteen tänä päivänä.
Drirfting Vauhtiajot Tero Hintsa
Taaemapana kaasuttelee Black smoke racingin diesel mersu.
Drirfting Vauhtiajot Tero Hintsa
Seinäjoen Juha Pöytälaakso jäähdyttelykierroksella.
Drirfting kuva Tero Hintsa

DRIFTING!

Pyörähdettiin pojan kanssa Lapualla Driftingin Suomen mestaruus osakilpailussa tänään. Tosi hyville kuvauspaikoilla pääsi helpolla Lapuan urheiluautoilijoiden radalla Hirvijärvellä. Keli oli pääosan aikaa kisasta hyvä, saderintaman lähestyessä Lapuaa pilvet olivat varsin dramaattisia. Kisajärjestäjien harmiksi lopussa alkoi sataa, tosi hyvä driftit joka tapauksessa!

Drirfting kuva Tero Hintsa
Todella näyttävää katsottavaa oli tämä laji.

Drirfting kuva Tero Hintsa Drirfting kuva Tero Hintsa

Drirfting kuva Tero Hintsa
Hetki ennen sateen alkamista.
Drirfting kuva Tero Hintsa
Komeat savut!
Drirfting kuva Tero Hintsa
Etupuskuriin juuttunut tötsä ei haitannut menoa, tuomaripisteisiin saattoi vaikuttaa…
Drirfting kuva Tero Hintsa
Hirvijärven radan keskivaiheelta näkymä alaspäin.

Drirfting kuva Tero Hintsa

Drirfting kuva Tero Hintsa
Driftingissä annetaan pisteitä eri kategorioista, pelkkä vauhti ei ratkaise.
Ferrari Modena 360 F1

FERRARI MODENA 360 FI vs TESLA

SPV:n ja Happeen salibandyfinaalissa oli mukana myös autoja. Paikalle oli ajettu mm Ferrari ja Tesla. Vuonna 1999 esitelty Ferrari Modena F1:ssä on 400 hevosvoimaa ja se kiihtyy 4,5 sekunnissa sadan kilometrin tuntivauhtiin. TäyssähköTeslassa (Model S 60) 306 hevosvoimaa ja 0-100 pitäisi kiihtyä 3,4 sekunnissa. Ferrarin päästöarvoista ei ole tietoa, Teslassa ne ovat periaatteessa 0. Pitäähän sähkökin toki jollakin tuottaa.

Ferrari Modena 360 F1 Ferrari Modena 360 F1 Tesla Model S Tesla Model S Tesla Model S Ferrari Modena 360 F1 Ferrari Modena 360 F1 Ferrari Modena 360 F1 Ferrari Modena 360 F1

StuntRiding and flames

Stunt Freaks Team ajeli tänään Seinäjoen Rengastien Autotarvikkeen kevätpäivillä. Katupyörästä katkesi ketjut heti esityksen alussa, mutta crossipyörät hypyt olivat erittäin näyttäviä. Muutama pyrotekniikkapommikin tuli kuviin.

28 3 2015 (1) 28 3 2015 (2) 28 3 2015 (3) 28 3 2015 (4) 28 3 2015 (5) 28 3 2015 (6) 28 3 2015 (7) 28 3 2015 (8) 28 3 2015 (9) 28 3 2015 (10) 28 3 2015 (11) 28 3 2015 (12)