Vuoroveden voimaa ja rapsuttelevia lampaita

Kaukaa horisontista, harmaan sateiselta mereltä lähestyvät aallot pyrkivät yhä lähemmäs, kastellen jokaisella pyyhkäisyllä rantakivet yhä korkeammalta. Katselin häkeltyneenä nopeasti nousevan vuoroveden alle jääviä kiviä. Kuinka vesi voi nousta noin nopeasti?

Nousuvesi huuhtoi rantaa kylmällä vedellä.

Poikkesimme perheen kanssa monille Lofoottien kävijöille tutuilla Haukland beachillä ja Uttakleiv beachillä. Jälkimmäinen nousi lasten suosikiksi. Kivisellä rannalla vuorovesivirtausta oli mielenkiintoista seurata. Lapset seisoivat kivillä jännittyneenä odottaen kuinka korkealle seuraava aalto yltäisi ja kastuvatko lenkkarit.

Vuolaan vuoksen videointia

Vesi kurottautui aalto aallolta lähemmäs rantanurmikkoa. Ajattelin saavani nousevasta vedestä, eli vuoksesta, hyvän timelapsevideon. Löysin kameran jalustalle paikaksi jykevän kiven. Arvelin sen olevan tarpeeksi kaukana vesirajasta. Meri ei ehtisi kivelle asti videon kuvauksen aikana.

Aliarvioin vuoksen voiman. Vesi jatkoi nopeaa nousuaan. Jalustan aluskivi alkoi olla jo veden ympäröimä. Mietin, joudunko hakemaan kameran pois kesken kuvauksen? Tällöin timelapse menisi todennäköisesti piloille. Päätin mennä kamerakivelle odottamaan vielä hetkeksi toivoen aaltojen pysyvän riittävän etäällä videon kuvauksen loppuun. Kamera sai kuin saikin työnsä tehtyä. Vesiraja oli edennyt jo metrejä kuvauspaikalta rannan suuntaan. Hypin kameroineni kiveltä kivelle tyytyväisenä kuvauksen onnistumisesta ja vedennousun voimasta haltioituneena.

Rannalta napattu Timelapse löytyy tältä videolta.

Kesyttämätöntä kauneutta kamaralta korkeuksiin

Lahden pohjukan rantaviiva muodostui vaaleasta hiekasta ja kivistä. Meriluonnon takana ja molemmilla sivuilla taivasta kohti kurkottivat korkeat vuoret. Ne kehystivät rannan ja toimivat aitana lampaille.

Uttakleivin rantaa reunustavat jylhät vuoret.

Lahden pohjukassa elelevät lampaat näyttivät tottuneen turisteihin. Eläimet jolkottelivat ihmisten seassa välillä ruohoa syöden. Muutamat olivat keksineet rannan jykeville betonipöydille oman käyttötarkoituksensa. Lampaat raapustivat itseään pöytiä vasten.

Lammas ja pöytä.

Katselin ihmetellen ympärilleni. Nousuveden mutkittelua rantakivien välissä. Lempeitä lampaita rantanurmikolla ja taustalla vuorilta virtaava vesiputous. Luonto näytti yhtaikaa kauneutensa ja mahtinsa. Meren mahti ja vuorten jylhä korkeus ylittivät ihmisen voimat. Tätä kauneutta ei niin vain kesytetä.

Meren mahti.

Uttakleivissä ja Hauklandilla useita patikkareittejä

Haukland beachille kulkee Uttakleivistä mertamyötäilevä patikkareitti ja tunneli. Haastavampaa haikkia kaipaava voi nousta Veggen (Uttakleivin puolelta) tai Mannen (Hauklandin puolelta) vuoren huipulle katselemaan rantoja lintuperspektiivistä.

Näkymä Hauklandilta Uttakleiviin päin.

Uttakleiv beachillä voi myös yöpyä. Sekä pysäköinti että yöpyminen maksetaan parkkiautomaattiin. Alueelta löytyy wc ja vesipiste.

Norjasta tulossa vielä monta mielenkiintoista juttua! Tsekkaa myös jo julkaistut Norja jutut ja videot:

Silverfallet -Miljoonien kauniiden kivien ja kristallinkirkkaan veden valtakunta

Lammasputous, Risteilijäputous, Shellputous, Karavaanariputous, L.O.L. -putous ja 7 putousta kerralla!

Pieni askel norjalaisille, mutta valtava harppaus Pohjanmaan pojille – Nousu Offersøykammenille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s