Myrsky jäädytti rantakasvit Kyrkösjärvellä / Winter Storm froze the plants by the lake Kyrkösjärvi

Seinäjoen Kyrkösjärven pohjoisosan itärannalle muodostui alkuviikolla upeita jäätaideteoksia. Kova tuuli nostatti aallokon, jonka pärskeet jäätyivät pakkasessa kivien ja kasvien päälle. Tämän jutun kuvat on otettu eilen ja tänään.

Viime talvena vastaavanlainen keli osui joulukuun loppuun, jolloin järven eteläosakin oli vielä sula. Tuon myrskyn jälkeisiä auringonlaskukuvia löydät täältä.

Kuu ja peilauksia syksyisen järven pinnasta

Viime viikot ovat kuluneet uuden kameran opettelussa. Hankin Panasonicin Lumix GX7:n tilalle Sony A7 Mark II täyskennoisen kameran. Käyttölogiikka on vielä hakusessa, enkä saa kamerasta kaikkia tehoja irti.

Väritoisto on hyvää pimeässäkin yhden revotuliyön kokemuksen valossa. Sony säätää ISO-arvot luontokuvaukseen liian suuriksi omaan makuuni, mutta tästähän selviää asettamalla ISOt itse.

Toissapäivänä kuvasin ennen auringonnousua Seinäjoen Kyrkösjärvellä peilityyntä vettä ja heijastuksia. Muutamassa kuvassa näkyy ohut kuun sirppi, jonka Sony onnistui hyvin poimimaan pilvien seasta, vaikka heijastus oli tosi haalea. Varmasti kameran säädöt opittuaan vastaavasta tilanteesta saa vielä enemmän irti.

Sumua syysaamussa Kyrkösjärvellä

Olipa uskomattoman kaunis aamu! Aste pakkasta, aivan tyyni ja sumuinen ilma. Täysi kuu laski horisonttiin kun köpöttelin koiran kanssa Kyrkösjärven rantavallia. Kuvasin kuuta ja sumua, joka liikkui veden päällä kuin kevyesti tanssien.

Höyhen peilityynellä järvellä / The feather on the calm lake Kyrkösjärvi

Viime päivinä aamut ovat olleet tuulettomia. Toissa päivänä helteinen aamuaurinko paistoi mahtavasti, tuollaisia aamuja ei ole usein satu kohdalle. Koiran kanssa aamulenkillä huomasin Kyrkösjärven pinnalla valkoisia höyneniä. Mahtoivatko olla peräisin lokkien yöllisestä tappelusta. Hienotkin haituvat olivat pysyneet kuivina ja pinnalla peilityynellä järvellä. Kuvissa vesi höyhenten alla näyttää lähes jäältä.

 

Lähiojassa sateen jälkeen / The ditch after the rain

Jatkuvien sateiden jälkeen ojan ovat täynnä (kylmää) vettä. Tulevan viikonlopun koskireissua odotellessa kävin naapureiden iloksi lähiojassa kahlaamassa ja kuvaamassa vesikasveja. Hiekkapohjaisen oja vesi on kirkasta ja ojassakin veden alla kaikki näyttää varsin erilaiselta kuin pinnalla.

Kevään auringonlaskuja / Spring sunsets

Viikon aikana on ollut useampi todella hienoja auringonlaskuja Seinäjoen Kyrkösjärvellä. Joitakin olen jakanut Instagramissa, paras sai yli 9000 tykkäystä. Tekojärvenkin auringonlaskut voivat siis olla näyttäviä!