Jäävuori jymähti paikalleen Soinin ja Ähtärin rajamaastoon 10 000 vuotta sitten. Pysähdys sulamisessa muodosti harvinaisen kauniin harjun Etelä-Pohjanmaan erämaisempiin metsiin. Harjumuodostelma jatkuu Soinin Kuninkaanjoen laaksoon asti.
Arpaisten harju on hieno kuvauskohde. Arpaisissa on havaittavissa kuruja ja uomia. Niitä pitkin vesi on virrannut jäävuoren sisältä mereen. Jopa 10 metriä syvät sulamisvesiuomat ovat mannaa maisemakuvaajalle. Harvoin hiekkaharjun rinteessä on näin paljon pinnanmuotojen vaihteluita. Auringonvalo piirtää kauniita varjoja kumpuilevaan harjumaastoon. Eri korkeuksilta taivasta kohti kurkottavat männyt kruunaavat ikäaikaisen näkymän. Männyn runkojen alaosan harmaat osat ja punertavat latvat luovat erämaamaastoon satumaisen näkymän.
Aaltoilevasta harjanteesta sai näyttäviä panoraamakuvia. Leveä polku johdattaa katsojan laajan kuvan läpi.
Harjuselänne nousee muutamia metrejä Koirajärvien välillä muodostaen sillan järvien väliin.Arpainen on yksi kauneimmista näkemistäni harjuista.Polun ja mäntyjen runkojen värit sointuivat hienosti yhteen.
Olympuksen high resolution toiminto sopi erinomaisesti Arpaisten kuvaamiseen. Yksityiskohtia on lukematon määrä ja HR-kuvissa dynamiikka säilyy korkeana. Alla olevan kuvan koko on jpegginä 54 megaa (10368 * 6864 pikseliä). Puiden rungot piirtyvät kuvaan tosi kauniisti. Vaikka alla oleva kuva on pienennetty nettijuttua varten, dynamiikka säilyy.
Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä -kuuluu vanha kansanviisaus. Mietin mahtaako sama päteä järviin? Alavudella sijaitseva Mulkkujärvi on idyllinen paikka. Suurta osaa järvestä peittää kaunis tuulessa kahiseva kortepelto. Järven keskiosan avovedessä ui valkeita joutsenia. Erämainen hiljaisuus rauhoittaa järvenrannan kävelyreittiä patikoivan kulkijan mielen.
Tämä paratiisi on nimetty Mulkkujärveksi. Kapea Mulkkujenväli -kannas erottaa sen lähes kokonaan umpeenkasvaneesta Vähä-Mulkkujärvestä. Järven pohjoispäästä laskee Kuorasjärveen Mulkkuoja. Mulkkujärven eteläpäästä alkavan Larvanevan keskellä on Pierinlampi.
Mulkkujärven pinta laskettiin ilmeisesti yli 100 vuotta sitten. Laskun jälkeen heinät ja järvikorte valtasivat rannoilta alkaen noin puolet järven pinta-alasta. Tarinoiden mukaan isännät niittivät mulkkuja myöden heinää rannoista eläimille.
Mulkkujärven seutu on nimistöltään Etelä-Pohjanmaan hävyttömin paikka. Luonnonrauhaa kaipaavan ei kannata antaa liikaa painoarvoa härskeille karttamerkinnöille. Mulkkujärven kiertää kaunis patikkapolku. Polun varrella on lintutorni ja yksi maakunnan komeimmista laavupaikoista. Hukkalan kyläseuralle iso kiitos laavun runsaasta polttopuuvarastosta.
Mulkkujärven erämainen hiljaisuus lumosi minut. Oli mahtavaa löytää Etelä-Pohjanmaalta tällainen paikka! Mulkkujärvi tarjosi kaipaamaani luonnonrauhaa. Hieno katkos arkeen, nyt taas jaksaa!
Lapuan Alajoen viljelyslakeus on käsittämättömän laaja. Sen pituus on etelä-pohjoissuunnassa 20 kilometriä. Itä-länsi-suunnassa 8-9 kilometriä. Maisema uhkuu eteläpohjalaista historiaa ja perinnettä.
Alajoen lakeudella sijaitsee monien luontokuvaajien suosima Jokitupa. Esimerkiksi Jukka Risikko ja Tomi Katajamäki ovat kuvanneet paikalle unohtumattomia otoksia. Poikkesin muutama viikko sitten Alajoella kuvaamassa panoraamakuvia.
Vanha kansanviisaus kestoo Suomen kesä olevan lyhyt, mutta vähäluminen. Tänä kesänä helteiden lisäksi tyynet illat ovat olleet hyvin harvinaisia. Eilin puhuri laantui juuri ennen auringonlaskua. Pilviverho hälveni ja taivas kirkastui. Muutamia kauniita pilviä jäi kuitenkin lipumaan järven ylle.
Seinäjoen vuoden 2016 Asuntomessualueen kupeessa kasvaa runsaasti päivänkakkaroita. Olen koko kesän odottanut sopivaa iltaa auringonlaskun kuvaamiseen päivänkakkaroiden luona. Eilinen oli tähän juuri passeli ilta. Muutamiin kuviin lipui myös kuumailmapallo.
Niittyvillaksi usein kutsuttava Tupasvilla on todella kuvauksellinen kasvi. Tupasvillalla on jopa yli puoli metriä korkea varsi. Sen kruunaa valkea tupsu. Tuossa korkealle maasta nousevassa tuuheassa jouhihuiskussa on jotain arkista suurempaa. Hennot jouhet ovat kuin hienoin silkkinen pensseli. Silti ne pysyvät paikoillaan kovassakin tuiverruksessa pitkän, mutta vain pari millin vahvuisen varren päässä.
Suomalaisessa metsässä ei ole liiemmälti vastaavia kasveja. Tupasvilla on metsien hempeä blondi. Siitä on piikikkyys ja uhmakkuus kaukana. Mikä muu kasvi voisi olla yhtä untuvainen ja pehmeä? Tupasvilla poikkeaa karusta metsästä myös värinsä takia. Tiheä esiintymä värjää kesäisen metsän tai suon valkeaksi. Pienempi villarypäs on kuin keidas suon keskellä.
9.7.2017 täysikuu puolenyön aikaan Lehtimäellä.
9.7.2017 täysikuu puolenyön aikaan suomaisemassa.
Tupasvillaa suomalaisessa kesäyössä.
Kuu kurkkaa tupasvillasuolle.
Kyy tuli vastaan villoja etsiessä.
Tupasvillaa on kutsuttu myös nimillä karvapää, villapää sekä tupsuheinä.
Tupasvilla on erittäin monipuolinen hyötykasvi. Se kerää turvetta paremmin öljyä ja hylkii vettä. Tupasvilla lämmitää vaatteissa. Sitä käytetään myös kosmetiikkatuotteissa. Monet patjat ja tyynyt ovat täytetty Tupasvillalla.
Moni sosiaali- ja terveysalan asumispalvelupalveluyksikkö, päiväkoti sekä kuntoutuskeskus on nimetty Tupas- tai Niittyvillaksi. Hoitoalan ammattilaisten lisäksi villa on inspiroinut esimerkiksi runoilijoita. Aaro Hellaakoski kirjoittaa niittyvillasta runossaan Kesäyö:
Suopursu loihtii kesäisen ja vahvan tuoksumaailman metsäpoluille. Minussa suopursujen tuoksu herättää kansallisromanttisen tunteen. Sama aromi on huumannut Suomen metsissä jo satoja vuosia. Suopursun eteeristen öljyjen vahva tuoksu ympäröi suolla kulkijan. Ummistan silmäni. Hengitän sisääni suopursun villiä voimaa. Suopursuparfyymi valloittaa hajuaistini. Olo on ikiaikainen. Tuoksuelämys on koukuttava. En voi saada tätä liikaa.
Suopursuja Lehtimäellä heinäkuun alussa 2017.
Voimakkaan tuoksunsa lisäksi suopursu on näyttävä kasvi. Sen vankka varsi nousee sammaleesta vahvana kuin puu. Kukinto näyttää suuren ilotulitusraketin räjähdyskuvion pienoismallilta.
Suopursu kurkottaa korkealle Seinäjoen Karvasuolla kesäkuun 2017 lopussa. Kuva on otettu noin kello 22.00, aurinko paistaa hyvin alhaalta.
Suopursuista saa huikeita kuvia kasvupaikoillaan. Hienon yksilön sattuessa kohdalle kannattaa kokeilla makrokuvia. Läheltä suopursun värit ja kukinto ovat todella kauniita.
Suopursuja ja komeita pahkoja puussa.
Testikuvia OM-D E-M1 Mark II -kameralla, loittorenkaalla + Panasonicin 14-140 MM objektiivilla. Tarkennus ei onnistunut, mutta kuvasta saa käsityksen Suopursun makrokuvausmahdollisuuksista.
Suopursu kesäyön auringossa Karvasuolla Seinäjoella. Suopursua on käytetty pitkään hyötykasvina. Elias Lönnrot kirjoitti vuonna 1860, että suopursun ”keitevesi karkoittaa syöpäläiset eläimistä ja sioista, kun heitä sillä pestään, niin myös luteet vuoteista”. Nykyisin kasvista valmistetaan esimerkiksi tippoja, joiden mainostetaan auttavan käyttäjänsä vapautumaan ongelmien suosta.
Luontoa ja liikuntaa Kuusamossa -juttusarjassa vieraillaan hienoissa luontokuvauskohteissa sekä reippaillaan Rukalla. Menossa ovat mukana itseni lisäksi vaimo, poika ja koira sekä ”Martti Luther”.
Suomen Grand Canyon tarjoaa todella Päähkänää purtavaksi
Kuusamo tarjosi jälleen pysäyttävän näyn. Aika tuntui seisovan Päähkänän kalliolta Kitkajokilaaksoaihaillessa. Loputonta vihreyttä katsellessa mieleeni tuli Ville Haapasalon kertomus Et muuten tätäkään usko -kirjasta. Haapasalo kertoo kellonsa pysähtyneen hänen käytyään katsomassa luostarissa pyhäinjäännöstä. Tarinan mukaan munkki oli rukoilemalla palsamoitunut itsensä arkussa. Munkin määräyksestä arkun oli saanut avata 70 vuoden kuluttua sulkemisesta. Arkku löytyi Tsetseniasta ja avattiin. Munkki oli palsamoitunut ja hänet siirrettiin pyhäinjäännöksenä alkuperäiseen luostariin. Haapasalo pääsi valikoituna vieraana katsomaan yhtä Venäjän suurimmista ihmeistä ja kello pysähtyi. Haapasalon kello ei alkanut toimimaan luostarista poistumisen jälkeenkään.
En tiedä olisiko kelloni pysähtynyt Päähkänällä, jos minulla olisi sellainen ollut? Muistelin mikä aiempi näköala olisi ollut vastaava. Ehkä Kolin kansallismaisema. Vahvimpana muistini sopukoista mieleeni nousi vuoden 2000 vierailu Grand Canyonilla. Vaikka olin nähnyt etukäteen paljon kuvia ja lukenut alueen historiasta, ei näkyä voi kokea kuin omin silmin. Jylhän vaihtelevat maaston muodot iskevät tajuntaan niin massiivisen tilan tunteen, että Pohjanmaan poika tuntee itsensä varsin pieneksi olennoksi. Joku esi-isä saattoi ehkä luulla tulleensa maailman laidalle saavuttuaan Päähkänään. Grand Canyonilta on jäänyt mieleen sama loputtomuuden fiilis. Tuntuu, että tämän maiseman täytyy jatkua tällaisena Venäjän yli Kiinan rajalle, ehkä se jatkuukin?
Kitkajoki mutkittelee kanjonissa.
Maailman perintökohteeksi viime vuonna esitetty Päähkänää pääsee ihailemaan Karhunkierrosta pitkin. Toinen vaihtoehto on kulkea paikalle polkua Päähkänäkalliontien päästä.
Päähkänäkallio on legendaarinen luontokuvauspaikka. Useat tunnetut ja palkitut luontokuvaajat kuvaavat Päähkänällä. Mikael Rantalaisen otoksia voi ihailla hänen kotisivuillaan. Hannu Hautala on myös kuvannut paljon Päähkänällä. Hautalan otoksia löydät esimerkiksi täältä.
Kanjonin pohjan kautta Saaripurolle
Laskeuduimme Päähkänältä 235 porrasaskelta pitkin Kitkajokilaakson pohjalle. Karhunkierrosta pitkin patikoimme Saaripuron varteen. Puron ylityksenä jälkeen kävelimme kohti voimistuvaa Saaripuron vesiputouksen ääntä. Viimeinen Kuusamon putouksista oli vielä näkemättä, mutta veden pauhu saavutti jo korvamme!
Kävelimme Saaripurolta ”oikoreittiä” autolle. Ajauduimme jossain vaiheessa puron väärälle puolelle, mistä meidät pelasti puron päälle kaatunut tai siirretty kelo.
Saaripuron putous yllätti korkeudellaan. Suomenvesiputoukset.fi –sivuston mukaan putous on 20 metriä korkea. Putouksesta tekee poikkeavan sen ympäristön jylhyys. Erityisesti putouksen niskalta alavirtaan katsellessa Kitkajoki suuret mittasuhteet asettavat Saaripuron vesiputouksen ainutlaatuisiin raameihin. Putous laskee yhteen Suomen hienoimmista jokilaaksoista.
Martti Luther unohtui Rukalle Päähkänän reissulta. Lutherin ja Kuusamon fiiliksiä löydät sarjan aiemmista jutuista:
kuvakulmilla.com 
